Dynasty tietopalvelu
Loviisa RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.09.2026/Pykälä 266



Kokousasian teksti

 

OKV/682/10/2026, Päätös 11.9.2026, Loviisan kaupungin ja sen viranhaltijoiden menettelyä koskeva kantelu

 

KH 21.09.2026 § 266  

1007/11.03.05/2025  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth

 

Oikeuskanslerinvirastolle on tehty kantelu, jossa arvostellaan Loviisan kaupungin ympäristöpäällikön menettelyä, kun hän on jättänyt kirjaamatta diaariin suullisesti puhelimitse esitetyn selvityksen. Kantelun mukaan kantelijan kotirauhan piiriin kuuluvia puita on käyty kuvaamassa ilman ennakkoilmoitusta. Lisäksi kantelija arvostelee sitä, että ympäristöpäällikkö on antanut päätöksen tietopyyntöön muutoksenhakuohjauksineen lähes viiden kuukauden kuluttua pyynnön esittämisestä. Kantelijan näkemyksen mukaan kaupunginhallituksen päätökseen 9.2.2026, § 39 liittyvässä kuulemisessa on tapahtunut menettelyvirhe, kun hänelle ei ole varattu tilaisuutta antaa vastinetta ennen asian ratkaisemista. Lisäksi kantelijan näkemyksen mukaan ympäristöpäällikkö on ollut esteellinen lautakunnan esittelijänä ennakkoasenteensa perusteella lautakunnan käsitellessä luonnonsuojelulain mukaista rauhoittamisasiaa.

 

Kaupunginhallituksen 15.6.2026, § 202 antamassa lausunnossa todettuja johtopäätöksiä

 

Loviisan kaupunginhallitus on kokouksessaan 9.2.2026, § 39, päättänyt antaa kantelijalle vastauksen kanteluun. Kaupunginhallitus on 15.6.2026, § 202 pitkälti katsonut, että kantelijalle on jo 9.2.2026, § 39, annetun vastauksen myötä jo pitkälti vastattu koskien niitä seikkoja, joihin kantelija on oikeuskanslerinvirastolle tekemänsä kantelun kohdissa 1–5 vedonnut.

 

Kaupunginhallitus on lausunnossaan apulaisoikeuskanslerin tavoin hallintokantelun asianosaisia koskevan lainvalmisteluaineiston toteamalla tavalla katsonut, ettei hallintojohtajan olisi tullut varata kantelijalle mahdollisuus antaa vastineensa ympäristöpäällikön 28.1.2026 antamaan vastaukseen liittyen, koska kantelijaa ei voida pitää asiassa hallintolain 34. §:n mukaisesti asianosaisena eivätkä oikeusturvasyyt ole vaatineet, että kantelijaa olisi tullut hallintojohtajan toimesta kuulla asiassa. Kaupunginhallitus totesi lausunnossaan, että asian käsittely kaupungin hallinnossa on toteutunut hallintolain 31. §:n mukaisesti eli asiassa on huolehdittu asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä.

 

Vastauksenaan oikeuskanslerinvirastolle kantelun kohtien, jotka koskevat ympäristöpäällikön toimintaa ja esteellisyyttä, kaupunginhallitus on viitannut ympäristöpäällikön antamaan henkilökohtaiseen selvitykseen häntä koskevista esteellisyysväitteistä, joka on pyydetty ympäristöpäälliköltä oikeuskanslerinviraston kantelun johdosta.

 

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisu ja asian arviointi

 

Apulaisoikeuskansleri toteaa ratkaisunaan, ettei hänellä ole asiasta käytettävissä olevan selvityksen perusteella perusteita todeta Loviisan kaupungin viranomaisten tai viranhaltijoiden menetelleen asiassa lainvastaisesti tai laiminlyöneen velvollisuuksiaan.

 

Perusteluinaan hän on viitannut muun muassa aikaisempaan kaupunginhallituksen päätökseen 9.2.2026, § 39, että kaupunginhallitus on jo kertaalleen todennut puhelimitse esitetyn selvityksen diaariin kirjaamatta jättämiseen ja tietopyyntöön annetun vastauksen viipymiseen liittyen, että kantelija on jo aiemmin kannellut näistä asioista Loviisan kaupungille, ja kaupunginhallitus on päätöksessään 9.2.2026 § 39 todennut menettelyn virheellisyyden tältä osin.

 

Ympäristöpäällikön esteellisyydestä ennakkoasenteen perusteella apulaisoikeuskansleri toteaa, että luonnonmuistomerkin rahoittamista koskevassa asiassa ympäristöpäällikön ei voida nähdä olevan esteellinen Loviisan kaupunginhallituksen edellä mainittuun kanteluratkaisuun sisältyvän arvion tai muidenkaan hallintolaissa säädettyjen esteellisyysperusteiden nojalla.

 

Kantelijan kuulemisen osalta apulaisoikeuskanslerin sijainen toteaa, että hallintokanteluiden käsittelyä koskevan hallintolain 53 b §:n esitöistä ilmenee, ei kantelijan kuuleminen hankitusta selvityksestä ole kanteluasian ratkaisemisessa välttämättä tarpeen, koska kantelija ei ole asiassa varsinaisesti asianosaisen asemassa. Vastineen pyytämättä jättämisellä ei siten, kun otetaan huomioon asiassa aikaisemmin annettu kanteluratkaisu ja asiaa koskeva Helsingin hallinto-oikeuden päätös, voida arvioida olleen sellaista vaikutusta asian käsittelyyn tai kantelijan oikeusturvaan, että kaupunginhallituksen menettely olisi syytä todeta lain tai hyvän hallintotavan vastaiseksi.

 

Liite

Päätös 11.9.2026 OKV/682/10/2026, Loviisan kaupungin ja sen viranhaltijoiden menettelyä koskeva kantelu

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth

 

Ehdotus Kaupunginhallitus merkitsee apulaisoikeuskanslerin ratkaisun OKV/682/10/2026 tiedoksi.

 

Käsittely Hallintojohtaja Tomas Määttä ilmoitti olevansa asiassa esteellinen hallintolain 28.1 §:n 1-kohdan (asianosaisjäävi) perusteella ja poistui asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 21.56–22.00.

 

 Puheenjohtaja ehdotti kaupunginjohtajan valintaa kokouksen sihteeriksi. Näin päätettiin. Kaupunginjohtaja toimi sihteerinä tämän pykälän käsittelyn ajan.

 

Päätös Ehdotuksen mukainen.