RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.01.2025/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Henkilökohtaisen lisän myöntäminen, infrastruktuuripäällikkö
KH 27.01.2025 § 29
646/01.02.01/2024
Valmistelija Vt. hallintojohtaja/henkilöstöpäällikkö Thomas Grönholm
Kunta-alan teknisen henkilöstön virka – ja työehtosopimuksen (TS), II luvun 7. §:n 1 momentin mukaan TS:n soveltamisalalla kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava yhtenäinen tämän luvun mukainen palkkausjärjestelmä, jonka perusteiden on oltava henkilöstön tiedossa. Palkkausjärjestelmä edellyttää tehtäväkohtaisen palkan ja henkilökohtaisen lisän määrittämistä koskevien paikallisten arviointijärjestelmien (paikallisten yleisten periaatteiden) vahvistamista.
Loviisan kaupungissa on käytössä kaupunginhallituksen 22.6.2020 hyväksymä palkkausjärjestelmä, joka sisältää muun ohella henkilökohtaisen lisän myöntämisen perusteet.
TS:n II luvun 12. §:n mukaan viranhaltijalle/työntekijälle voidaan maksaa varsinaiseen palkkaan kuuluvaa euromääräistä henkilökohtaista lisää. Toimivaltainen viranomainen päättää henkilökohtaisesta lisästä. Henkilökohtaista lisää maksetaan pääsääntöisesti viranhaltijan/ työntekijän työsuorituksen arvioinnin perusteella.
Henkilökohtaisen lisän maksamisperusteet määritellään paikallisesti.
Henkilökohtaisen lisän myöntäminen edellyttää työsuorituksen kokonaisarviointia. Henkilökohtaista lisää maksetaan pääsääntöisesti työntekijän työsuorituksen arvioinnin perusteella. Arviointi suoritetaan yhtenäisten arviointikriteerien perusteella, ja arvioitavina osa-alueina ovat ammatinhallinta, tuloksellisuus, yhteistyökyky ja kehityshakuisuus. Lisäksi esimiesten työsuoritusta arvioidaan myös johtaminen-osa-alueen kriteereiden mukaisesti. Arvioinnin osa-alueet ja kriteerit ja niihin liittyvät arviointikysymykset sekä arvioinnin suoritustasot on kirjattu erillisellä lomakkeella.
Paikallisen palkkausjärjestelmän mukaisesti henkilökohtaisen lisän esittäminen edellyttää, että työsuorituksen arvioinnin tuloksena on erinomainen (4) työsuoritus vähintään kahdessa osa-alueessa ja hyvä (3) työsuoritus vähintään kahdessa osa-alueessa.
Infrastruktuuripäällikön työsuorituksen arviointi on tehty 15.1.2025. Arvioinnissa työsuoritus on arvioitu erinomaiseksi kolmella osa-alueella ja hyväksi kahdella osa-alueella.
Arviointi esitetään liitteessä, joka on salassa pidettävä (JulkL 24. §:n 29. kohta, palkkauksen perustetta varten tehdyn arvioinnit).
Huomioon ottaen tehdyn työsuorituksen arvioinnin tulos esitetään infrastruktuuripäällikölle henkilökohtaisen lisän, määrältään 200,00 euroa, myöntämistä. Henkilökohtainen lisä esitetään myönnettäväksi toistaiseksi 1.2.2025 lukien. Ajankohdan perusteena on määräaikaisena (12 kuukautta) myönnetyn rekrytointilisän lakkaaminen.
Toimivallan peruste: Hallintosääntö 52 § 3
Liite:
Työsuorituksen arviointi (salassa pidettävä JulkL 24. §:n 29. kohta)
Esittelijä Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää infrastruktuuripäällikkö Pekka Steniukselle TS:n, II luvun 12. §:n mukaisen henkilökohtaisen lisän, määrältään 200,00 euroa kuukaudessa, 1.2.2025 lukien.
Pykälä tarkastetaan välittömästi.
Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |