RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.09.2025/Pykälä 5
Kaupunkikehityksen vastuualueen talousarvioehdotus 2026 ja taloussuunnitelma 2027–2028
TEKL 25.09.2025 § 5
747/02.02.00/2025
Valmistelijat Vt. tekninen johtaja Pekka Stenius, puh. 050 382 7550
Tilapäällikkö Kenneth Albrecht, puh. 0440 555 412
Kaupunkisuunnittelupäällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403
Ympäristöpäällikkö Heidi Lyytikäinen, puh. 0440 555 373
Controller Tuuli Veteläinen, puh. 040 779 0428
Loviisan kaupunginhallitus on 16.6.2025 § 227 hyväksynyt talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen laatimisohjeen vuosille 2026–2028. Tavoiteasetanta perustuu kaupunginvaltuuston 15.6.2022 (§ 59) hyväksymään päivitettyyn strategiaan.
Talousarviovuonna 2026 tavoitellaan positiivista tulosta. Vastuualueilta edellytetään edelleen tuottavuutta pysyvästi parantavien ja kustannusten kasvua hillitsevien ratkaisujen löytämistä. Tuottavuuden parantamisella tavoitellaan sitä, että tuotanto kasvaa kustannuksia enemmän. Tavoitteena on, että tuottavuuden lisäämisen avulla Loviisan kaupungin kulut tulevat edelleen pienenemään asiakaspalvelun kuitenkaan suuremmin heikentymättä.
Henkilöstösuunnittelun lähtökohtana vuonna 2026 ja vuosina 2027–2028 on kaupunkistrategia ja siinä määritellyt tavoitteet. Henkilöstöresurssien suunnittelun ja käytön tulee tukea kaupungin kilpailukyvyn ja vetovoimaisuuden parantamista. Henkilöstöresurssien suunnittelussa tulee myös huomioida kaupungin tuottamien palveluiden tarve sekä henkilöstömäärä suhteessa asukaslukuun. Toimintatapoja ja työkykyjohtamista tulee kehittää edelleen niin, että henkilöstön työhyvinvointi ja osaamisen vahvistaminen huomioidaan. Keskusten tulee edelleen harkita uuden henkilökunnan rekrytoimista hyvin kriittisesti. Henkilöstön eläkkeelle siirtymisen ja muun vaihtuvuuden varalle keskusten tulee lisäksi laatia suunnitelma siitä, millä muulla tavalla tai millä muulla osaamisella tehtävät voitaisiin järjestää uudelleen ilman, että kaikkiin vapautuviin virkoihin ja tehtäviin jouduttaisiin rekrytoimaan uutta henkilökuntaa.
Talousarvioehdotus sisältää ainoastaan ulkoiset erät. Sisäiset erät budjetoidaan keskitetysti.
Kaupunkikehityksen vastuualueen talousarvioraamin toimintakate alittuu. Toimintatuotot raamiin nähden ovat 279 400 euroa alhaisemmat. Hypercon vuokratuotto-odotuksia alennettiin ensi vuodelle 150 000 euroa varovaisuusperiaatteen mukaan – nyt oletetaan, että vuokratuotot alkavat huhtikuussa 2026. Myös yleiskaavoituksen odotettuja tuottoarvioita on laskettu, sillä kaavamuutoksia ei ole niin paljon odotettavissa vuodelle 2026 vuoteen 2025 verrattuna.
Toimintakulut raamiin nähden ovat 2,5 milj. € alle esitetyn raamin. Menoraamin alitukset selittyvät sillä, että raamia arvioitaessa arvioitiin myös TA25 noin 15,2 miljoonan euron suuruiseksi, kun oikea suuruus on 14,8 milj. €. Sen lisäksi raamiin oli arvioitu 1 milj. € HVA-kiinteistöjen kustannusten lisääntymistä, vaikka tosiasiallisesti kustannuksia oli tarkoitus vähentää 1 milj. €. Oikea suunniteltu toimintakulujen raami oli siis noin 13,9 milj. €. Talousarvioon päätyi noin 900 000 € kustannusvähennyksiä HVA-kiinteistöjen yhtiöittämisen takia.
Lisäksi isoimpina muutoksina:
- raamiin verrattuna väistötiloja ei ole vuonna 2026 käytössä niin laajasti kuin vuonna 2025 (-150 000 €).
- rakennusten ja alueiden kunnossapitopalveluista vähennettiin noin
200 000 € HVA-kiinteistöjen kustannusten vähennyksen lisäksi
- sähkön kustannuksia vähennettiin noin 250 000 € HVA-kustannusten vähennyksen lisäksi, koska sähkön hinta oli budjetoitu vuoden 2023 tasolle, jolloin sähkön hinta oli korkealla.
Raami on keskuskohtainen, eikä sitä ole jaettu vastuualueen sisällä lautakunnille.
Kaupunkikehityksen vastuualueen talousarvioehdotus
Kaupunkikehityksen vastuualueeseen kuuluvat hallinto- ja toimistopalvelu, rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu, kaupunkisuunnittelu, tilapalvelut sekä infrastruktuuri. Rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun talousarvio käsitellään rakennus- ja ympäristölautakunnassa, ja päätökset tuodaan tiedoksi tekniselle lautakunnalle.
Hulevesitaseyksikkö laatii oman talousarvioehdotuksensa, joka sisältyy kaupunkikehityksen vastuualueen kokonaisuuteen.
Kaupunkikehityksen vastuualueen talousarvioehdotus:
| TP 2024 | TA 2025 | TAE 2026 | Erotus Raami-TAE26 |
Tulot, € | 5 582 517 | 5 179 200 | 2 211 800 | -243 400 |
Valmistus omaan käyttöön, € | 0 | 200 000 | 0 | -200 000 |
Menot, € | -13 763 033 | -14 780 140 | -13 359 730 | 2 500 000 |
Toimintakate, € | -8 180 516 | -9 400 940 | -11 147 930 | 2 056 600 |
Hulevesitaseyksikön talousarvioehdotus:
| TP 2024 | TA 2025 | TAE 2026 | Erotus Raami- TAE26 |
Tulot, € | 283 962 | 290 000 | 284 000 | -16 000 |
Menot, € | -108 310 | -115 100 | -96 900 | -6 900 |
Toimintakate, € | 175 652 | 174 900 | 187 000 | -22 900 |
Huomioitavaa on, että huleveden operointilasku tulee Loviisan vesiliikelaitokselta taseyksikölle sisäisenä kirjauseränä. Tämän suuruus on vuositasolla noin 175 000 euroa. Hulevesiverkoston ylläpito- ja kunnostustyötä katetaan hulevesimaksulla.
Liitteet:
1. Kaupunkikehityksen vastuualueen talousarvioehdotus
2. Henkilöstösuunnitelma
3. Investointisuunnitelma
Esittelijä vt. tekninen johtaja Pekka Stenius
Ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy talousarvioehdotuksen 2026 ja taloussuunnitelman 2027–2028.
Käsittely Puheenjohtaja Mulli teki muutosehdotuksen: Valkon koulun peruskorjaus siirrettäisiin vuodella eteenpäin.
Tekninen lautakunta kannatti muutosehdotusta yksimielisesti.
Puheenjohtaja Mulli teki muutosehdotuksen: skeittipuiston rakentaminen siirrettäisiin vuodella eteenpäin siten että kustannusarvio on 210 000 euroa.
Tekninen lautakunta kannatti muutosehdotusta yksimielisesti.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi talousarvioehdotuksen 2026 ja taloussuunnitelman 2027–2028 sillä muutoksella, että Valkon koulun peruskorjaus siirretään vuodella eteenpäin ja skeittipuiston rakentaminen siirretään vuodella eteenpäin 210 000 euron kustannusarviolla.