RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vanhusneuvosto
Esityslista 26.09.2025/Asianro 5
Ehdotus ulkoiluystävätoiminnan lopettamiseksi ja Commu-kokeilun aloittamiseksi
VNE 26.09.2025
883/12.03.00/2025
Valmistelija Kulttuuri- ja hyvinvointijohtaja Leif Eriksson ja hyvinvointikoordinaattori Sara Tallsten
Loviisan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) työryhmä ehdottaa, että osana hyvinvointisuunnitelmaa 2026–2029 otetaan käyttöön Commu-sovellus ja lopetetaan ulkoiluystävätoiminnan koordinointi 1.1.2026.
Taustaa
- Ulkoiluystävien koordinointi siirtyi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilta kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluille hyvinvointialueen käynnistyessä vuonna 2023.
- Ulkoiluystävätoiminta perustuu Ikäinstituutin malliin, jossa toimintaa koordinoiva toimija kouluttaa vapaaehtoisia ulkoiluystäviä, osallistuu kotikäynteihin vanhusten luona vapaaehtoisen kanssa ja järjestää vapaaehtoisille tapaamisia.
- Toimintaan säännöllisesti ja pitkäjänteisesti sitoutuneiden vapaaehtoisten määrä on vähentynyt, koska ulkoiluystävien keski-ikä on korkea ja monet ovat lopettaneet tai jääneet tauolle.
Muu vapaaehtoistoiminta
- Liikuntapalvelut ovat käynnistäneet ja tukeneet vertaisohjattuja liikuntaryhmiä Hommansbyssa ja Köpbackassa vuodesta 2023 alkaen.
- Vapaaehtoiset ovat olleet mukana auttamassa kulttuuripalveluiden tapahtumissa.
- Agricolan suomalainen seurakunta on järjestänyt ystävätoimintaa vuodesta 2023.
- Vapaaehtoisia on muun muassa yhdistysten ja yritysten toiminnassa.
Mikä on Commu?
- Commu on suomalainen, niin sanottua naapuriapua tarjoava sovellus, joka parantaa yhteisöllisyyttä ja tekee muiden ihmisten auttamisesta ja tukemisesta helppoa ja sujuvaa.
- Commun kautta kaikki asukkaat voivat antaa tai pyytää apua.
- Säännölliseen toimintaan ei tarvitse sitoutua.
- Commu-sovellus toimii usealla eri kielellä, muun muassa suomeksi ja ruotsiksi.
- Sovelluksen käyttäminen on ilmaista, eli sovellukseen rekisteröityminen ei maksa mitään.
- Commu-sovelluksessa voit esimerkiksi löytää seuraa kävelylle tai yhteisiin juttutuokioihin, auttavia käsiä erilaisiin projekteihin tai talkoisiin tai tilapäisen hoitopaikan lemmikillesi. Voit myös tarjota apua, kuten kimppakyytejä, arjen tukea tai auttaa esimerkiksi lumenluonnissa tai puutarhatöissä.
- Myös yhdistykset voivat etsiä vapaaehtoisia ja ilmoittaa toiminnastaan palvelussa.
Kulttuuri- ja hyvinvointijohtaja Leif Eriksson ja hyvinvointikoordinaattori Sara Tallsten kertovat ehdotuksesta ulkoiluystävätoiminnan lopettamiseksi ja Commu-kokeilun aloittamiseksi sekä kuulevat neuvostoa aiheesta.
Esittelijä Hyvinvointikoordinaattori Sara Tallsten
Ehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös