RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 10.04.2025/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan lausunto Loviisan kiinteistöstrategiaan 2025
EKIL 27.03.2025 § 66
Valmistelija Tilapäällikkö Kenneth Albrecht 0440 555 412
Loviisan kaupunginvaltuusto on ilmaissut tarpeen valmistella Loviisan kaupungin kiinteistöstrategia. Valmistelutyötä on tehty viranhaltijatyöskentelynä alkaen 2024, pääpainopisteitä on esitelty valtuuston iltakoulussa 12.2.2025.
Valmistelutyö on edennyt siihen vaiheeseen, että pyydetään lausunto Loviisan kaupungin elimiltä ja niiden pohjalta viedään kiinteistöstrategia kaupungin hallituksen käsiteltäväksi ja sen jälkeen kaupungin valtuuston päätettäväksi.
Strategian liitteenä oleva kiinteistöjen salkutuslista on esimerkki millaisiksi salkut muodostuisivat lausuttavana esitetyn strategia myötä.
Lausunto pyydetään seuraavilta 11.4.2025 mennessä:
- hyvinvointi lautakunnalta
- elinkeino ja infrastruktuurilautakunnalta
- kasvatus- ja sivistyslautakunnalta
- kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkieliseltä jaostolta
- kasvatus- ja sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto
- konsernijaosto
- Loviisan kansalaisopiston johtokunnalta
- Loviisan vesiliikelaitoksen johtokunta
- maaseutulautakunta
- rakennus- ja ympäristölautakunta
- tarkastuslautakunta
- vammaisneuvostolta
- vanhusneuvostolta
- nuorisovaltuustolta ja lapsiparlamentilta
Liite 08
Kiinteistölista (pdf)
Loviisan kiinteistöstrategia 2025
Esittelijä vs. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Pekka Stenius
Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta antaa kokouksen keskustelun perusteella lausuntonsa ja lähettää sen kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.
Päätös Asian käsittely päätettiin siirtää elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan seuraavaan kokoukseen.
Liite 09
Jakelu Kaupunginhallitus
EKIL 10.04.2025 § 72
269/02.07.00/2025
Valmistelija Tilapäällikkö Kenneth Albrecht 0440 555 412
Kiinteistöstrategian tarkoitus on toimia ohjeistona operatiivisen tason toiminnalle strategisiin tavoitteisiin pääsemiseksi rakennusten omistamisen, käytön ja ylläpidon osalta keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä saamiseksi vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia.
Loviisan kaupunginvaltuusto on ilmaissut tarpeen valmistella Loviisan kaupungin kiinteistöstrategia. Valmistelutyötä on tehty viranhaltijatyöskentelynä alkaen 2024, pääpainopisteitä on esitelty valtuuston iltakoulussa 12.2.2025.
Valmistelutyö on edennyt siihen vaiheeseen, että pyydetään lausunto Loviisan kaupungin elimiltä ja niiden pohjalta viedään kiinteistöstrategia kaupungin hallituksen käsiteltäväksi ja sen jälkeen kaupungin valtuuston päätettäväksi.
Strategian liitteenä oleva kiinteistöjen salkutuslista on esimerkki millaisiksi salkut muodostuisivat lausuttavana esitetyn strategia myötä.
Lausunto pyydetään seuraavilta 11.4.2025 mennessä:
- hyvinvointi lautakunnalta
- elinkeino ja infrastruktuurilautakunnalta
- kasvatus- ja sivistyslautakunnalta
- kasvatus- ja sivistyslautakunnan suomenkieliseltä jaostolta
- kasvatus- ja sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto
- konsernijaosto
- Loviisan kansalaisopiston johtokunnalta
- Loviisan vesiliikelaitoksen johtokunta
- maaseutulautakunta
- rakennus- ja ympäristölautakunta
- tarkastuslautakunta
- vammaisneuvostolta
- vanhusneuvostolta
- nuorisovaltuustolta ja lapsiparlamentilta
Liite 01
Kiinteistölista (pdf)
Loviisan kiinteistöstrategia 2025
Esittelijä vs. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Pekka Stenius
Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta antaa kokouksen keskustelun perusteella lausuntonsa ja lähettää sen kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.
Käsittely Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta lausuu yksimielisesti seuraavaa:
Kohtaan 7.1. Rakennusten arviointiperusteet, Koulutuspalvelut, kappale kolme:
Vaihtoehtona nähdään alueelliset keskittymät, joissa kunnan eri palvelut tuotetaan alueellisesti keskitetysti palvelukeskittymissä, mikä helpottaa palveluiden saatavuutta ja pystytään tehokkaasti vastaamaan lapsimäärien vähenemisestä aiheutuviin haasteisiin. Palvelukeskittymämalli lisäisi myös alueiden houkuttelevuutta muilta paikkakunnilta Loviisaan muuttaville, mutta samalla se vähentäisi reuna-alueiden houkuttelevuutta ja olisi kaupungin strategian vastainen varhaiskasvatuksen ja koulutuksen palveluiden saatavuuden osalta laajasti ympäri kaupunkia.
Tekninen korjaus Kiinteistöstrategiaan lisätään sivunumerot.
Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta antoi kokouksen keskustelun perusteella seuraavan lausunnon:
Kohta 7.1. Rakennusten arviointiperusteet, Koulutuspalvelut, kappale kolme:
Vaihtoehtona nähdään alueelliset keskittymät, joissa kunnan eri palvelut tuotetaan alueellisesti keskitetysti palvelukeskittymissä, mikä helpottaa palveluiden saatavuutta ja pystytään tehokkaasti vastaamaan lapsimäärien vähenemisestä aiheutuviin haasteisiin. Palvelukeskittymämalli lisäisi myös alueiden houkuttelevuutta muilta paikkakunnilta Loviisaan muuttaville, mutta samalla se vähentäisi reuna-alueiden houkuttelevuutta ja olisi kaupungin strategian vastainen varhaiskasvatuksen ja koulutuksen palveluiden saatavuuden osalta laajasti ympäri kaupunkia.
Elinkeino ja infrastruktuurilautakunta päätti lähettää lausunnon kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.