RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 274
Loviisan kaupungin hankintastrategia 2026–2030
KH 05.10.2026 § 274
878/00.01.02/2026
Valmistelija Hankintapäällikkö Katri Kortelainen
Loviisan kaupungin strategiassa korostuvat vastuullinen taloudenpito, elinvoiman vahvistaminen, laadukkaat palvelut, hiilineutraalin kaupungin tavoitteen edistäminen sekä toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen. Hankinnoilla on merkittävä rooli näiden tavoitteiden toteuttamisessa, sillä hankintojen kautta kaupunki käyttää vuosittain huomattavan osan käytettävissä olevista resursseistaan palveluiden, urakoiden ja tavaroiden hankintaan. Hyvin johdetuilla hankinnoilla voidaan parantaa kustannustehokkuutta, turvata palveluiden laatua ja jatkuvuutta sekä edistää kaupungin elinvoima-, ympäristö- ja vastuullisuustavoitteita.
Loviisan kaupungin hankintatoimea on kehitetty kokonaisuutena vuodesta 2024 lähtien. Kehittämistyön tavoitteena on ollut vahvistaa hankintojen suunnitelmallisuutta, selkeyttää toimintatapoja ja vastuita sekä kehittää sopimushallintaa, tiedolla johtamista ja hankintojen ohjausta. Hankintastrategian valmistelussa on hyödynnetty hankintatoimen nykytilan arviointia, hankintatoimen toimenpidesuunnitelmaa sekä kaupungin strategisia linjauksia. Valmistelun tueksi toteutettiin myös yrittäjille suunnattu kysely, jonka keskeisiä havaintoja on huomioitu strategian tavoitteissa ja toimenpiteissä.
Kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumisen tukemiseksi on valmisteltu Loviisan kaupungin ensimmäinen hankintastrategia, jonka tavoitteena on:
• vahvistaa hankintojen strategista johtamista
• lisätä hankintojen vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta
• kehittää hankintaosaamista koko organisaatiossa
• vahvistaa markkinavuoropuhelua ja yritysten osallistumismahdollisuuksia
• parantaa sopimushallintaa ja tiedolla johtamista
• edistää vastuullisten hankintojen toteuttamista.
Strategia perustuu viime vuosina tehtyyn hankintatoimen kehittämistyöhön. Kehittämisen seuraavassa vaiheessa painopiste siirtyy yhteisten toimintatapojen, vastuiden ja prosessien vakiinnuttamiseen sekä niiden jalkauttamiseen osaksi koko kaupungin toimintaa. Tavoitteena on varmistaa, että hankinnat tukevat yhdenmukaisella tavalla kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista sekä lisäävät toiminnan vaikuttavuutta, vastuullisuutta, kustannustehokkuutta ja laatua.
Liite
Loviisan kaupungin hankintastrategia 2026–2030
Esittelijä Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth
Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että
liitteenä oleva hankintastrategia hyväksytään Loviisan kaupungin uudeksi hankintastrategiaksi.
Tämä pykälä tarkastetaan välittömästi.
Käsittely Hankintapäällikkö Katri Kortelainen oli läsnä kokoukseen kutsuttuna kello 17.42–18.23 ja esitteli asiaa sekä vastasi jäsenten kysymyksiin.
Puheenjohtaja Meri Lohenoja ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko ehdotus pöydälle jättämisestä yksimielisesti hyväksyä. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.