RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 283
Valtuustoaloitteet
KH 05.10.2026 § 283
880/00.01.02/2026
Valmistelija Hallintoasiantuntija Antton Vuolle
Hallintosäännön 136 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Kaupunginhallituksen on kerran vuodessa, lokakuun loppuun mennessä, esitettävä kaupunginvaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita kaupunginvaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Kaupunginvaltuusto voi todeta, mitkä asioista on käsitelty loppuun.
Liitteet
Valtuustoaloitteiden koontiluettelo
Valtuustoaloitteet
Esittelijä Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää saattaa kaupunginvaltuustolle tiedoksi valtuustoaloitteet, joita ei ole käsitelty loppuun vuoden 2025 loppuun mennessä.
Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan täydentämään taulukkoa valmiiksi saatujen aloitteiden sekä tehtyjen toimenpiteiden osalta.
Pykälä tarkastetaan välittömästi.
Käsittely Puheenjohtaja Meri Lohenoja teki Arja Isotalon kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
Kaupunginhallitus päättää saattaa kaupunginvaltuustolle tiedoksi valtuustoaloitteet, joita ei ole käsitelty loppuun vuoden 2025 loppuun mennessä.
Kaupunginhallitus valtuuttaa hallintojohtajan saattamaan taulukon ajantasaiseksi valtuustokäsittelyä varten.
Puheenjohtaja Meri Lohenoja tiedusteli, voidaanko kannatettu muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi, että ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätös Puheenjohtajan muutetun ehdotuksen mukaan.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.