Dynasty tietopalvelu
Loviisa RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 14.10.2026/Asianro 13



Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloitteet

 

KH 05.10.2026 § 283 

 

 

 

Valmistelija Hallintoasiantuntija Antton Vuolle

 

Hallintosäännön 136 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Kaupunginhallituksen on kerran vuodessa, lokakuun loppuun mennessä, esitettävä kaupunginvaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita kaupunginvaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Kaupunginvaltuusto voi todeta, mitkä asioista on käsitelty loppuun.

 

Liitteet

Valtuustoaloitteiden koontiluettelo

Valtuustoaloitteet

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää saattaa kaupunginvaltuustolle tiedoksi valtuustoaloitteet, joita ei ole käsitelty loppuun vuoden 2025 loppuun mennessä.

Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan täydentämään taulukkoa valmiiksi saatujen aloitteiden sekä tehtyjen toimenpiteiden osalta.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Käsittely Puheenjohtaja Meri Lohenoja teki Arja Isotalon kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:

 

 Kaupunginhallitus päättää saattaa kaupunginvaltuustolle tiedoksi valtuustoaloitteet, joita ei ole käsitelty loppuun vuoden 2025 loppuun mennessä.

 

 Kaupunginhallitus valtuuttaa hallintojohtajan saattamaan taulukon ajantasaiseksi valtuustokäsittelyä varten.

 

 Puheenjohtaja Meri Lohenoja tiedusteli, voidaanko kannatettu muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi, että ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös Puheenjohtajan muutetun ehdotuksen mukaan.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

 

KV 14.10.2026     

880/00.01.02/2026  

 

 

Liitteet

Valtuustoaloitteiden koontiluettelo

Valtuustoaloitteet

  

Ehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi valtuustoaloitteet, joita ei ole käsitelty loppuun vuoden 2025 loppuun mennessä.

 

Päätös