Dynasty tietopalvelu
Loviisa RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.09.2026/Pykälä 270


Kokousasian teksti

 

Muut asiat

 

KH 21.09.2026 § 270  

    

 

 

–

Turvallisemman tilan periaatteet, oheismateriaali

 

Ehdotus Muut asiat merkitään tiedoksi.

 

Käsittely Kaupungin johtoryhmään kuuluvat vastuualuejohtajat Nina Aro, Fredrik Böhme, Leif Eriksson, Minna Kajaste ja Kirsi Kinnunen kertoivat ajankohtaisia kuulumisia vastuualueiltaan ja poistuivat kokouksesta klo 20.31.

 

 Tauko kello 20.31–20.45.

 

 Merkittiin, että nuorisovaltuuston edustaja Samuel Kauppi poistui kokouksesta klo 22.13.

 

 Kaupunginjohtaja:

 

–

Loviisa on mukana Helsingin kauppakamarin vetämässä Vihreä klusteri hankkeessa.

 

–

HPK Palvelut Oy:n yhtiön toimintaa ja palvelutarjontaa koskeva selvitys on valmistunut.

 

–

Petri Helander muistutti, että Kuningattarenrannan liikuntahallihankkeen rakennuspaikan osalta on syytä tehdä rakennettavuusselvitys.

 

Päätös Merkittiin muut asiat tiedoksi.

Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 22.28.