Dynasty tietopalvelu
Loviisa RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.08.2026/Pykälä 92



Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite Loviisan torialueen elävöittäminen

 

KV 19.08.2026 § 92  

786/10.03.01.00/2026  

 

 

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut (ensimmäinen allekirjoittaja Olli Salonen) olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

 

Valtuustoaloite Loviisan torialueen elävöittäminen

 

Loviisan tori on saanut peruspiirteensä 1800-luvulla. Tori on viimeistelty 1960- ja 1970-luvulla nykyiseen muotoonsa. Loviisan tori kaipaa nyt uusia ideoita, elämää ja huolenpitoa.

 

Tori on tärkeä paikka kaupunkilaisille, matkailijoille ja kaupungin elinvoimalle.

 

Ehdotammekin että kaupunki ryhtyy välittömästi selvittämään keinoja torialueen elävöittämiseksi. Suoraan kuntalaisilta ja yrittäjiltä saatuja ideoita ovat esim. liikuteltava lava, torialueen hyväksyminen valmiiksi anniskelupaikaksi, iltatori, tapahtumien lisääminen ja markkinoinnin tehostaminen.

 

Aulis Tynkkynen mainitsee väitöskirjassaan (2007) seuraavasti ”Loviisan tori voi olla entistä keskeisemmässä asemassa kaupungin imagon rakentamisessa ja maineen parantamisessa.”

 

Torin elinvoiman lisääminen korreloi suoraan Loviisan kaupungin elinvoimaisuuden parantamiseen.

  

 

Liite

Valtuustoaloite Loviisan torialueen elävöittäminen

 

Päätös Kun aloite oli jätetty, lähetettiin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi hallintosäännön 136. §:n mukaisesti.