Dynasty tietopalvelu
Loviisa RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 09.06.2026/Asianro 5


Liitteet
Numero Otsikko
5 Liite 1Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2025
(pdf 2.07 mb)

Kokousasian teksti

 

Arviointikertomus 2025

 

TARL 21.04.2026 § 41 

 

 

 

Kuntalain 121. §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunnan suorittaman arvioinnin tulokset raportoidaan valtuustolle osoitetussa arviointikertomuksessa. Arvioitavan vuoden tilinpäätös toimintakertomuksineen on asiakirja, josta ilmenevien tietojen perusteella arviointi ensisijaisesti suoritetaan. Lisäksi arviointia suoritetaan tilikauden aikana kuultujen viranhaltijoiden kertomusten perusteella.

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa työnsä vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimiseksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta aloitti työnsä vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimiseksi.

 

 

TARL 04.05.2026 § 50 

 

 

 

 

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

 

TARL 13.05.2026 § 59 

 

 

 

 

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

 

TARL 25.05.2026 § 71 

 

 

 

 

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

Päätös Tarkastuslautakunta saattoi loppuun työnsä vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimiseksi ja allekirjoitti sen. Lisäksi tarkastuslautakunta päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitukselta kuntalain mukaisen selvityksen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä kaupunginvaltuuston käyttöön kaupunginvaltuuston lokakuun 2026 kokoukseen mennessä ennen tulevan vuoden talousarviokäsittelyä. Selvitykset ehdotetaan täytettäväksi tarkastuslautakunnan kehittämiskohdetaulukkoon kaupunginvaltuustolle erityisesti seurattavaksi.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

Liite:
Arviointikertomus 2026

 

 

KV 09.06.2026     

436/00.03.01/2026  

 

  

 

Liite:

Arviointikertomus 2026

 

Ehdotus Kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitukselta kuntalain mukaisen selvityksen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä kaupunginvaltuuston käyttöön kaupunginvaltuuston lokakuun 2026 kokoukseen mennessä ennen tulevan vuoden talousarviokäsittelyä.

Selvitykset täytetään tarkastuslautakunnan kehittämiskohdetaulukkoon kaupunginvaltuustolle erityisesti seurattavaksi.

 

Päätös