RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinkeino- ja maaseutulautakunta
Pöytäkirja 11.06.2026/Pykälä 60
Muut asiat
EKML 11.06.2026 § 60
Ehdotus Muut asiat merkitään tiedoksi.
Käsittely Ajankohtaiskatsaus metsäasioihin sekä maaseututapaamiseen
Maaseutupäällikkö kertoi ajankohtaiset metsästrategian mukaisen työn edistymisestä sekä Kehittämisyhdistys Silmu Ry:n kuntayhteistyötapaamisesta.
Kuntabarometrin tulokset
Elinkeinojohtaja kävi läpi Suomen Yrittäjien Kuntabarometrin uudet tulokset, joissa Loviisan sijoitus ja pisteet paranivat merkittävästi useilla osa-alueilla.
SILMU-kylät on myöntänyt Valkon kylälle ja Valkon kyläyhdistykselle Vuoden kyläteko -tunnustuksen
Elinvoimaohjelma
Elinkeinojohtaja kertoi elinvoimaohjelman edistämisestä.
Lisäksi keskusteltiin seuraavista asioista:
maaseudun yritystoiminnan tukeminen hankerahoituksella
Kuningattarenrannan laiturin käyttötarkoitus
elinkeino- ja elinvoima-asioiden edistäminen ja niitä koskeva keskustelu.
Päätös Merkittiin tiedoksi.