RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.05.2026/Pykälä 75
Asemakaavan muutos, kaupunginosa 11, Valko, osa korttelista 2008, Valkon sataman länsipuoli, Valkolammentie/Lammenpolku
EKIL 22.05.2025 § 88
Valmistelijat Kaavoitusarkkitehti Perttu Huhtiniemi, puh. 040 671 7674 Kaupunkisuunnittelupäällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403
Kaavan tavoite
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tarkistaa korttelialueen ajanmukaisuus ja osoittaa tarvittavat ajoyhteydet, jotta alueella olevat tontit saadaan lohkottua omikseen. Tavoitteena on myös selvittää alueen länsiosan luontoarvot.
OAS ja alustava luonnos, nähtävilläolo
Alueesta on ollut nähtävillä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja alustava luonnos 26.4.–13.5.2024. Kaavaehdotuksen nähtävilläoloaikana viranomaisilta pyydettiin lausunnot sekä osallisilla oli mahdollisuus antaa mielipiteitä. Lausuntoja saatiin neljä, samoin mielipiteitä neljä.
Kaavamuutoksen sisältö
Nykyinen asemakaava on tarpeen muuttaa, koska alueella on useita määräalojen omistajia. Jotta tontit saadaan lohkottua, tulee asemakaava muuttaa lisäämällä siihen ajoyhteydet. Samalla asemakaava ajanmukaistetaan määräysten ja muiden merkintöjen osalta. Alueella ei ole aiemmin ollut esim. hulevesistä määräyksiä, jotka lisätään nyt kaavamääräyksiin. Edelleen, alin suositeltu rakennuskorkeus (3,5 m mpy) lisätään kaavamääräyksiin.
Teollisuus- ja varastotoiminnan lisäksi alueella on nykyisellään kolmikerroksinen toimisto ja pohjoisimpana pieni ravintolarakennus. Korttelialuemerkintä T/2 sallii nämä eri toiminnot, sekä satamaan liittyvän toiminnon alueella. Alueen itäosassa on kolmiomainen alue, joka on nykyisellään satama-aluetta. Tämä päivitetään kaavamuutoksen yhteydessä asemakaavaan.
Alueen länsiosaan jätetään suojavyöhyke muutosalueen ja vieressä olevan mm. pientaloja sisältävän korttelin väliin. Alueen länsiosassa on lämpövoimala, sen lähellä on maanalaisia putkia/johtoja. Rakennuksen julkisivupinnan ja vesikaton leikkauskohdan ylin sallittu korko pysyy samana kuin nykyisessä asemakaavassa.
Kaavaehdotuksen julkinen nähtäville asettaminen
Rakentamislain mukaan kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville ja siitä tulee pyytää tarvittavat viranomaislausunnot. Muistutukset käsitellään kunnassa ja vastine toimitetaan muistuttajalle ennen kaavan hyväksymistä.
Liite 02
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavaehdotuskartta merkintöineen ja määräyksineen
Kaavaselostus
Esittelijä vt. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Kenneth Albrecht
Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville vähintään 14 päiväksi ja pyytää siitä lausunnot.
Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville vähintään 14 päiväksi ja pyytää siitä lausunnot.
Liite 01
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavaehdotuskartta merkintöineen ja määräyksineen
Kaavaselostus
Tiedoksi Kaupunkisuunnitteluosasto
TEKL 28.05.2026 § 75
330/10.02.03/2024
Valmistelijat kaavoitusinsinööri Perttu Huhtiniemi, puh. 040 671 7674, kaupunkisuunnittelupäällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403
Kaavan tavoite
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tarkistaa korttelialueen ajanmukaisuus ja osoittaa tarvittavat ajoyhteydet, jotta alueella olevat tontit saadaan lohkottua omikseen. Tavoitteena on myös selvittää alueen länsiosan luontoarvot. Kaavan yhteydessä laaditaan sitova tonttijako.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaehdotus nähtävillä
Alueesta on ollut nähtävillä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaehdotus 19.6.–4.7.2025. Kaavaehdotuksen nähtävilläoloaikana viranomaisilta pyydettiin lausunnot sekä osallisilla oli mahdollisuus antaa muistutus. Lausuntoja saatiin kuusi, muistutuksia neljä.
Lausunnoissa tuotiin esiin muun muassa nykyisellään Loviisan satamakiinteistö Oy:n vuokraaman LS-korttelialueen status sen ollessa yksityisomistuksessa, kyseisen korttelialueen kaavamerkinnän yhdenmukaisuus muun satama-alueen kanssa, T/2-korttelialuetta koskevat määräykset ruoppaamista, täyttämistä, ulkovarastointia ja ympäristölle koituvaa haittaa koskien, luontoselvityksen laajuus, länsireunan suojavyöhykkeen kaavamerkintä, EN-kaavamerkinnän tarpeellisuus ja yleiskaavallisen tarkastelun riittävyys. Muistutuksissa nousi esiin pääosin samat asiat: T/2- ja LS-korttelialueiden ympäristölle koituvaa haittaa rajaavat määräykset ja länsireunan suojavyöhykkeen säilyttäminen.
Lausuntojen johdosta on tehty täydennyksiä liittyen muun muassa LS- ja T/2-korttelialueiden ulkovarastointia ja ympäristölle koituvaa haittaa koskeviin määräyksiin sekä suojavyöhykkeen määräykseen. Kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettamisesta on määrätty maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32. §:ssä. Kaavaehdotusta ei ole olennaisesti muutettu, joten sitä ei ole tarvetta laittaa uudelleen nähtäville, eikä osallisia ole ollut tarvetta kuulla pienistä muutoksista erikseen.
Liitteet:
Kaavaehdotuskartta merkintöineen ja määräyksineen
Kaavaselostus liitteineen
Tonttijakokartta
Esittelijä Tekninen johtaja Nina Aro
Ehdotus Tekninen lautakunta toteaa muutosten olevan luonteeltaan vähäisiä ja teknisiä, minkä vuoksi kaavaa ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville. Tekninen lautakunta hyväksyy lausuntoihin annetut vastineet sekä asemakaavamuutoksen sekä sitovan tonttijaon kaupunginosassa 11, Valko, osa korttelista 2008. Lautakunta esittää asemakaavaa edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.
Päätös Tekninen lautakunta totesi muutosten olevan luonteeltaan vähäisiä ja teknisiä, minkä vuoksi kaavaa ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville. Tekninen lautakunta hyväksyi lausuntoihin annetut vastineet sekä asemakaavamuutoksen sekä sitovan tonttijaon kaupunginosassa 11, Valko, osa korttelista 2008. Lautakunta esittää asemakaavaa edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.
Tiedoksi Hakija
Uudenmaan elinvoimakeskus
Lupa- ja valvontavirasto
Loviisan kaupunki, kaupunkikehitys