RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 59
Rakennuttajainsinöörin valinta
TEKL 23.04.2026 § 59
365/01.01.01/2026
Valmistelijat infrastruktuuripäällikkö Pekka Stenius
tekninen johtaja Nina Aro
Kaupunkikehitys on hakenut rakennuttajainsinööriä infrastruktuuriosastolle. Ilmoitus avoimesta virasta on ollut kuntarekry.fi:ssä ja kaupungin verkkosivuilla.
Rakennuttajainsinööri hoitaa infrastruktuurin toimialueen rakennuttamistehtäviä, sisältäen muun muassa tarjouspyyntöaineiston laadintaa, kilpailuttamista sekä urakkasopimusten valmistelua, solmimista ja valvontaa. Osa tehtävistä hoidetaan ulkopuolisia suunnittelutoimistoja apuna käyttäen.
Rakennuttajainsinööri osallistuu toimialueen suunnitteluun ja seurantaan. Tähän kokonaisuuteen liittyy muun muassa kuntoarvioiden ja -tutkimusten laatimista ulkopuolisia suunnittelutoimistoja apuna käyttäen.
Hakijalta edellytetään soveltuvaa rakennusalan korkeakoulututkintoa. Lisäksi eduksi katsotaan työkokemus vastaavista tehtävistä, valvontaosaaminen, laajempi suunnittelu- ja sopimusosaaminen sekä toisen kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen hallinta. Loviisan kaupunki tukee valittua henkilöä toisen kotimaisen kielen oppimisessa. Kohteet sijaitsevat Loviisan alueella, joten virkaan valittavalta henkilöltä edellytetään B-korttia ja mahdollisuutta oman auton käyttöön. Eduksi katsotaan rakennuttamisprosessin ja digitaalisten kilpailutusjärjestelmien osaaminen sekä esimieskokemus.
Pätevyysvaatimuksena virkaan on soveltuva vähintään rakennusmestaritasoinen koulutus ja käytännön perehtyneisyys alan tehtäväkenttään. Virka edellyttää toisen kotimaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista hallintaa, ja hakijalta edellytetään B-ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.
Virka on ollut haettavana 27.3.–12.4.2026. Määräaikaan mennessä saatiin yhteensä seitsemän hakemusta. Kolme työkokemukseltaan soveltuvinta hakijaa kutsuttiin haastatteluun. Haastattelut suoritti tekninen johtaja Nina Aro ja infrastruktuuripäällikkö Pekka Stenius.
Ansiovertailun ja haastatteluvaikutelman perusteella tehtävään soveltuvimmaksi katsottiin Tuukka Pontela.
Varasijalle hakijoista soveltuvimmaksi katsotaan Nils-Johan Steffasson.
Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työaika on 36,25 tuntia viikossa ja virka on vakituinen. Työn aloitus on sopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka perustuu työn vaativuuden arviointiin ja on 4 054,22 euroa kuukaudessa.
Liite:
ansiovertailu
Esittelijä Tekninen johtaja Nina Aro
Ehdotus Tekninen lautakunta päättää valita Tuukka Pontelan infrastruktuuriosaston rakennuttajainsinöörin virkaan ja varasijalle Nils-Johan Steffassonin.
Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työaika on 36,25 tuntia viikossa ja virka on vakituinen. Työn aloitus on sopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka perustuu työn vaativuuden arviointiin ja on 4 054,22 euroa kuukaudessa.
Päätös Tekninen lautakunta päätti valita Tuukka Pontelan infrastruktuuriosaston rakennuttajainsinöörin virkaan ja varasijalle Nils-Johan Steffassonin.
Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työaika on 36,25 tuntia viikossa ja virka on vakituinen. Työn aloitus on sopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka perustuu työn vaativuuden arviointiin ja on 4 054,22 euroa kuukaudessa.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.