RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kulttuuri- ja hyvinvointilautakunta
Esityslista 08.10.2025/Asianro 4
Isokokoisen näytön hankinta Loviisan urheiluhallille
SL 24.09.2025 § 12
Valmistelija sivistysjohtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250
Tausta ja tarve
Loviisan urheiluhallin käyttö on vilkasta. Erityisesti Lovisa Torin salibandyottelut edellyttävät nykyaikaista esitystekniikkaa, jolla voidaan palvella sekä katsojia että joukkueita. Otteluita filmataan ja materiaalia esitetään myös reaaliajassa. Urheiluhallilla on tarve isokokoiselle näytölle (screenille).
Viimeaikaisten lukuisten yhteydenottojen perusteella on nousuut esiin, että urheiluseurojen, koulutoiminnan ja tapahtumajärjestäjien näkökulmasta isokokoinen näyttö parantaisi olennaisesti urheiluhallin käytettävyyttä ja palvelutaso sekä vahvistaisi tapahtumien houkuttelevuutta.
Screen urheiluhallilla tarkoittaa isokokoista LED-näyttöä, joka mahdollistaa:
- tulostaulun ja peliajan näyttämisen
- livekuvan ja uusintojen esittämisen otteluista
- sponsorimainosten ja viestien esittämisen
- tapahtumien, konserttien ja muiden tilaisuuksien ohjelmien näyttämisen
- yleisön informoinnin esimerkiksi turvallisuusohjeiden ja aikataulujen osalta.
Kustannusarvio
Tilapalvelun mukaan kustannusarvio isokokoiselle näytölle on 13 100 euroa. Tämän lisäksi tulee huomioida lisätyöt, kuten sähkö- ja mahdolliset datakytkennöt, noin 55 euroa/tunti. Kokonaisuudessaan hankinnan kustannusarvio on 15 000 euroa (alv 0 %).
Rahoitus
Liikuntatoimelle ei ole varattu tälle vuodelle määrärahaa ison näytön hankkimiseen. Tällä hetkellä on kuitenkin ilmeistä, että sivistys- ja hyvinvointikeskuksen kokonaismääräraha riittää vuodelle 2025. Hallinnon vuoden 2025 talousarviossa on arvioitu olevan riittävästi käyttämätöntä määrärahaa, mikä mahdollistaisi hankinnan toteuttamisen jo vuoden 2025 aikana. Nykyisten ennusteiden mukaan hallinnon määrärahoista jäisi kuluvan vuoden osalta noin 20 000 euroa käyttämättä.
Myös koulut hyötyvät isokokoisesta näytöstä. On siten perusteltua, että sivistys- ja hyvinvointikeskukselle vuodelle 2025 varatusta määrärahasta siirretään kustannuspaikalta 2114000001 (Hallinto/Sivi) yhteensä 15 000 euroa liikuntapalveluihin ison näytön hankkimiseksi mahdollisimman pian liikuntahalliin. Sivistyslautakunnan on syytä päättää asiasta, koska siirto koskee toimialojen välisiä määrärahoja 1.9.2025 voimaan tulleen organisaatiomuutoksen jälkeen.
Hankintamenettely
- Hankinnan arvo on 15 000 €, mikä alittaa kansallisen kynnysarvon (60 000 € tavarat ja palvelut).
- Hankinta kuuluu Loviisan kaupungin pienhankintaohjeen (KH 17.6.2024 §194, voimaan 1.9.2025) soveltamisalaan. Pienhankinnoissa noudatetaan hankintaohjeen periaatteita: avoimuus, tasapuolisuus ja tarkoituksenmukaisuus.
- Hankintalaki (1397/2016): hankinta tehdään lain yleisten periaatteiden mukaisesti: syrjimättömyys, avoimuus, suhteellisuus.
- Ratkaisuvalta hankinta-asioissa: sivistyslautakunta (kasvatus- ja sivistyslautakunta) 2025–2029 (Kasvatus- ja sivistyslautakunta 27.8.2025 § 63).
- Hankinnat on aina suoritettava talousarvion määrärahojen puitteissa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Kirsi Kinnunen
Ehdotus Sivistyslautakunta päättää
a) siirtää 15 000 euroa liikuntatoimelle isokokoisen näytön hankkimiseksi Loviisan urheiluhallille. Hankinnan tarve on kiireellinen. Hankinnan kustannus, 15 000 euroa, katetaan sivistys- ja hyvinvointikeskukselle varatuista vuoden 2025 talousarvion määrärahoista, kustannuspaikalta 2114000001.
b) antaa asian tiedoksi kulttuuri- ja hyvinvointilautakunnalle, tilapalvelulle sekä kaupunginhallitukselle.
c) tarkastaa asian kokouksessa.
Käsittely
Jäsen Frank teki seuraavan muutosehdotuksen:
Sivistyslautakunta ei myönnä tukea led-näyttöön tässä vaiheessa, vaan vaatii Loviisan Torilta ja muilta näyttöä toivovilta tahoilta lisäselvityksiä näytön osittaiseen rahoittamiseen eri keinoin.
Jäsen Luukkonen kannatti muutosehdotusta.
Lautakunta ei ollut yksimielinen, joten toimitettiin äänestys. Pohjaehdotus on ”jaa” ja jäsen Frankin muutosehdotus on ”ei”.
Äänestyksen tulos oli 6 (kuusi) ”jaa” ääntä (Eva Sundvik, Benjamin Andberg, Kim Karlsson, Keijo Tähtinen, Ville Yrjölä ja Kerstin Häggblom) ja 2 (kaksi) ”ei” ääntä ( Linda Frank ja Ruut Luukkonen).
Liite: Äänestyspöytäkirja
Päätös Sivistyslautakunta päätti
a) siirtää 15 000 euroa liikuntatoimelle isokokoisen näytön hankkimiseksi Loviisan urheiluhallille. Hankinnan tarve on kiireellinen. Hankinnan kustannus, 15 000 euroa, katetaan sivistys- ja hyvinvointikeskukselle varatuista vuoden 2025 talousarvion määrärahoista, kustannuspaikalta 2114000001.
b) antaa asian tiedoksi kulttuuri- ja hyvinvointilautakunnalle, tilapalvelulle sekä kaupunginhallitukselle.
c) tarkastaa pykälän kokouksessa
KUHY 08.10.2025
890/02.08.00/2025
Valmistelija Kulttuuri- ja hyvinvointijohtaja Leif Eriksson puh 040 568 4138.
Sivistyslautakunta on päättänyt siirtää 15 000 euroa liikuntatoimelle isokokoisen näytön hankkimiseksi Loviisan urheiluhallille. Hankinnan tarve on kiireellinen. Hankinnan kustannus, 15 000 euroa, katetaan sivistys- ja hyvinvointikeskukselle varatuista vuoden 2025 talousarvion määrärahoista, kustannuspaikalta 2114000001.
Esittelijä Kulttuuri- ja hyvinvointijohtaja Leif Eriksson
Ehdotus Kulttuuri- ja hyvinvointilautakunta päättää hankkia isokokoisen näytön hankkimiseksi Loviisan liikuntahallille. Hankinnan tarve on kiireellinen. Hankinnan kustannus, 15 000 euroa, katetaan sivistys- ja hyvinvointikeskukselle varatuista vuoden 2025 talousarvion määrärahoista, kustannuspaikalta 2114000001.
Pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös