RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.09.2025/Pykälä 10
Kortteleiden 1046, 1047 sekä 1048 numeroiden muutos
TEKL 25.09.2025 § 10
874/10.02.03/2025
Valmistelijat Maanmittausinsinööri Tanja Jokela, puh. 0440 555 237
Kiinteistörekisterinhoitaja Johanna Eriksson, puh. 0440 555 418
Kaupunkisuunnittelupäällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403
Kaupunkisuunnitteluosaston selvityksissä on ilmennyt, että vanhoissa asemakaavoissa on eri kortteleissa sama korttelinumero. Niitä joudutaan muuttamaan.
Alueidenkäyttölain 55 §:n perusteella "asemakaavassa määrätään kadun ja muun yleisen alueen nimi samoin kuin kunnanosan ja korttelin numerot. Kadun ja muun yleisen alueen nimi ja edellä mainitut numerotiedot voidaan muuttaa myös kunnan erillisellä päätoksella siten kuin kuntalaissa säädetään kunnan päätöksenteosta."
Loviisan kaupungin hallintosäännön § 30 mukaan tekninen lautakunta päättää numerotietojen muuttamisesta ellei päätösvaltaa ole toisin määrätty tai säädetty.
Muuttuvat korttelinumerot sijaitsevat itäisen liittymän länsipuoleisessa korttelissa kaupunginosassa 10. Alueella on voimassaoleva asemakaava 434_A10-25 hyväksytty 12.5.2010.
Vanha numero | Uusi numero |
1046 | 1067 |
1047 | 1068 |
1048 | 1069 |
Liitekartta
Esittelijä vt. tekninen johtaja Pekka Stenius
Ehdotus Muutetaan korttelinumerot seuraavasti:
Vanha numero Uusi numero
1046 1067
1047 1068
1048 1069
Päätös Tekninen lautakunta päätti, että korttelinumerot muutetaan seuraavasti:
Vanha numero Uusi numero
1046 1067
1047 1068
1048 1069
Jakelu Maanmittausinsinööri Tanja Jokela
Kiinteistörekisterinhoitaja Johanna Eriksson
Kaupunkisuunnittelupäällikkö Marko Luukkonen