RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 16.06.2025/Asianro 15
Vanhusneuvoston 2025–2029 jäsenten nimeäminen
KH 16.06.2025
616/00.00.01/2025
Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Sara Tallsten, puh. 040 676 4561
Kuntalain 27. §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Loviisan kaupungin hallintosäännön 14. § mukaan vanhusneuvoston kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus. Vanhusneuvoston toimikausi on neljä vuotta. Vanhusneuvoston toimintaa ohjaa kaupunginhallituksen hyväksymä toimintasääntö.
Kaupunginhallituksen (KH 12.8.2024 § 232) hyväksymän vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan vanhusneuvostoon kuuluu yksitoista (11) jäsentä. Kaupunginhallitus nimeää vanhusneuvostoon:
– kahdeksan (8) varsinaista jäsentä ja heille varajäsenet eläkeläisjärjestöjen ja muiden ikääntyneitä edustavien järjestöjen esityksestä
– kaksi (2) kaupungin luottamushenkilöä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan ja elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan esityksistä
– yksi (1) halukkuutensa ilmoittanut Loviisan kaupungin alueella asuva ikäihminen tai ikäihmisen omainen.
Vanhusneuvoston kokouksiin voidaan kutsua eri alojen asiantuntijoita. Vanhusneuvosto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan keskuudestaan. Hyvinvointikoordinaattori toimii neuvoston sihteerinä.
Loviisan alueella toimivilla eläkeläisyhdistyksillä ja muilla ikääntyneitä edustavilla järjestöillä on ollut mahdollisuus ehdottaa edustajaa ja tälle henkilökohtaista varajäsentä vanhusneuvostoon toimintakaudelle 2025–2029. Lisäksi ikäihmiset tai ikäihmisen omaiset ovat voineet ilmoittaa halukkuutensa vanhusneuvostoon. Vanhusneuvoston jäsenten tulee olla loviisalaisia. Halukkuutensa toimia vanhusneuvostossa tuli ilmoittaa vanhusneuvoston sihteerille 31.5.2025 mennessä.
Seuraavat henkilöt ovat ilmoittaneet halukkuutensa toimia vanhusneuvostossa 2025–2029:
– jäsen Nina Björkman-Nystén, varajäsen Susanne Björkell (Isnäs Pensionärer r.f.)
– jäsen Kristina Lindfors, varajäsen Sture Andersson (Liljendal pensionärer rf)
– jäsen Anja Husu, varajäsen Orvokki Hautaviita (Loviisan Eläkkeensaajat ry)
– jäsen Petri Hyvönen, varajäsen Margareta Lepänaho (Loviisan Seniorit ry)
– jäsen Håkan Karlsson, varajäsen Kerstin Stenstrand (Lovisanejdens Svenska Pensionärer rf)
– jäsen Monica Wiik, varajäsen Agneta Lindholm (Pernå Pensionärer rf)
– jäsen Liisa Paajanen, varajäsen Kaija Lindroos (Valkon eläkkeensaajat ry).
Loviisan kaupungin alueella asuva ikäihminen tai ikäihmisen omainen ei ole ilmoittanut halukkuutensa vanhusneuvostoon vanhusneuvoston sihteerille 31.5.2025 mennessä.
Lisäksi kaupunginhallitus nimeää kaksi (2) kaupungin luottamushenkilöä jäseneksi vanhusneuvostoon kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan ja elinkeino ja infrastruktuurilautakunnan esityksistä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth
Ehdotus Kaupunginhallitus pyytää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaa ja elinkeino- ja infrastruktuurilautakuntaa esittämään keskuudestaan jäsenen vanhusneuvostoon.
Päätös