Dynasty tietopalvelu
Loviisa RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.06.2025/Pykälä 91


Kokousasian teksti

 

Keskusvaalilautakunnan valinta

 

KH 26.05.2025 § 186 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

 

Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinnassa tulee huomioida naisten ja miesten tasa-arvosta annetusta laista seuraavat vaatimukset.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

Ehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto asettaa keskusvaalilautakunnan ja valitsee toimikaudeksi 2025–2029 keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä sekä 5 varajäsentä, jotka asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan, sekä valitsee varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Tämä pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

Tämä pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

 

KV 04.06.2025 § 91  

488/00.00.01/2025  

 

  

Ehdotus Kaupunginvaltuusto asettaa keskusvaalilautakunnan ja valitsee toimikaudeksi 2025–2029 keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä sekä 5 varajäsentä, jotka asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan, sekä valitsee varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Tämä pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto valitsi keskusvaalilautakuntaan seuraavat jäsenet ja heille varajäsenet:

Jäsen
Robert Andersson, pj. 
Henry Laitinen, vpj.
Henry Friman
Kristiina Pappila
Ida Aalto

Varajäsen
1. Ilkka Relander
2. Keijo Tähtinen
3. Jesse Ristilä
4. Hannele Ulvo Pekkola
5. Gunilla Törnblom

Tämä pykälä tarkastettiin välittömästi.