RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Pöytäkirja 03.06.2025/Pykälä 75
Kaupungin historiaa koskevan asiantuntijaryhmän perustaminen, valtuustoaloite
KV 07.05.2025 § 49
Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut (ensimmäinen allekirjoittaja Thomas Rosenberg) olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:
Kaupungin historiaa koskevan asiantuntijaryhmän perustaminen
Vanhassa Loviisassa oli aiemmin kolmen vuosikymmenen ajan, suunnilleen 1960 ja 1990 välillä, erityinen komitea tehtävänään toimia asiantuntijaelimenä kaupungin historiaa koskevissa kysymyksissä, jota konsultoitiin esimerkiksi katujen, puistojen ja muiden paikkojen nimeämisen yhteydessä. Elintä kutsuttiin usein keskushahmonsa mukaisesti ”Olle Sirénin katunimikomiteaksi”.
Kaupungissa, joka Loviisan tapaan omaa kunniakkaan historian, olisi tärkeä, että on olemassa vastaavanlainen elin, jota konsultoida paitsi erilaisten paikkojen nimeämisen yhteydessä myös muissa kysymyksissä, jotka edellyttävät erityistä asiantuntemusta, jota ei aina välttämättä löydy viranhaltijoiden keskuudesta.
Mitä tehtäviä tällaisella elimellä tarkalleen pitäisi olla, ja keitä siihen kuuluisi, on vielä selvitettävä mutta ryhmä voisi hyvin, kuten Olle Sirénin komitea, olla verraten pieni, koostua muista kuin viranhaltijoista ja kokoontua vain tarvittaessa. Sillä olisi lähinnä neuvoa-antava funktio, mutta niin, että sen lausuntoa aina vaaditaan kysymyksissä, joilla merkitystä kaupungin ja sitä ympäröivän seudun historiallista perintöä silmällä pitäen.
Liite
Kaupungin historiaa koskevan asiantuntijaryhmän perustaminen, valtuustoaloite
Päätös Kun aloite oli jätetty, lähetettiin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi hallintosäännön 133. §:n mukaisesti.
KUVA 03.06.2025 § 75
484/00.00.01/2025
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen puh 0440 555 250
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen
Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
a. merkitsee valtuustoaloitteen tiedokseen
b. evästää viranhaltijoita asiantuntiryhmän perustamiseen liittyen.
Käsittely
Puheenjohtaja Thomas Rosenberg ilmoitti olevansa jäävi (osallisuusjäävi) ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi klo 21.16-21.20 välisenä aikana ja varapuheenjohtaja Kalevi Lappalainen toimi puheenjohtajana.
Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja teki seuraavan muutosehdotuksen:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää
1. perustaa kaupungin historiaa koskevan asiantuntijaryhmän ja kutsua siihen seuraavat henkilöt: tekniikan tohtori, arkkitehti Aulis Tynkkynen, kirjailija Thomas Rosenberg ja museonjohtaja emerita Pia
Wilhelmson.
2. että työryhmän sihteerinä toimii museointendentti, joka myös kutsuu asiantuntijaryhmän koolle.
3. saattaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi, että kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on käsitellyt KV 7.5.2025 § 49 (Kaupungin historiaa koskevan asiantuntijaryhmän perustaminen, valtuustoaloite) asian.
4. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy aloitteeseen annetun vastauksen ja että aloite johtaa lisätoimenpiteisiin ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
5. tarkastaa pykälän välittömästi kokouksessa.
Lautakunta kannatti muutosehdotusta yksimielisesti.
Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti
1. perustaa kaupungin historiaa koskevan asiantuntijaryhmän ja kutsua sihen seuraavat henkilöt: tekniikan tohtori, arkkitehti Aulis Tynkkynen, kirjailija Thomas Rosenberg ja museonjohtaja emerita Pia Wilhelmson.
2. että työryhmän sihteerinä toimii museointendentti, joka myös kutsuu asiantuntijaryhmän koolle.
3. saattaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi, että kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on käsitellyt KV 7.5.2025 § 49 (Kaupungin historiaa koskevan asiantuntijaryhmän perustaminen, valtuustoaloite) asian.
4. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy aloitteeseen annetun vastauksen ja että aloite johtaa lisätoimenpiteisiin ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
5. päätti tarkastaa pykälän välittömästi kokouksessa.
Puheenjohtaja palasi kokoukseen päätöksen jälkeen.