RSS-linkki
Kokousasiat:https://loviisa.oncloudos.com:443/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 186
Keskusvaalilautakunnan valinta
KH 26.05.2025 § 186
488/00.00.01/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Elina Amnell-Holzhäuser
Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinnassa tulee huomioida naisten ja miesten tasa-arvosta annetusta laista seuraavat vaatimukset.
Esittelijä Hallintojohtaja Elina Amnell-Holzhäuser
Ehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto asettaa keskusvaalilautakunnan ja valitsee toimikaudeksi 2025–2029 keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä sekä 5 varajäsentä, jotka asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan, sekä valitsee varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.
Tämä pykälä tarkastetaan välittömästi.
Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.
Tämä pykälä tarkastettiin välittömästi.